Mitä voimme tietää todellisuudesta, osa 2: Locke

Tässä toinen luku lukion toisella luokalla kirjoittamaani filosofian tutkielmaa, olkaa hyvät.

Huvittuneena John Locke katseli tätä jumalan jaloin ontuvaa todellisuutta ja totesi, ettei hän kyllä tiedä mitä "täydellinen" on, ei sellaista näkemättä ainakaan, joten hänellä ei ollut kartesiolaista jumalaa. Eikä sen paremmin mitään muutakaan tietoa asioista, joita hän ei ollut nähnyt; kaikkeen ajatteluunhan hän tarvitsi käsitteitä, ideoita (hänen omien sanojensa mukaan "tieto on kahden asian yhdeensopivuuden tai ristiriitaisuuden havaitsemista"), eikä hänellä ollut ideoita ilman, että hän olisi niitä havainnoiden saanut, joten mikään tieto ei voinut edeltää kokemusta. Hän ei olisi tiennyt edes sitä, mikä on lyhin tie kahden pisteen välillä, jollei hänellä olisi ollut ideoita esimerkiksi pisteestä, reitistä, pituudesta, tilasta... Hänen mielensä oli, kuten hän itse sen sanoi, tabula rasa, tyhjä taulu, johon aistit piirsivät kaiken, mitä hän havainnoi. Ei hänkään silti uskonut aistiensa täysin järjettömiä, vain mielikuvitukseen perustuvia kuvioita sille taululle piirtelevän; jostainhan näiden kuvioiden mallit oli saatava, joten jotakin oli oltava myös Locken pään ulkopuolella. Mitä, sitä hän ei kuitenkaan koskaan saanut tietää, (ja miksi, sitä hän ei tullut itseltään kysyneeksi,) mutta todellisen ulkomaailmaa koskevan tiedon puute ei häntä kuitenkaan masentanut. Täydelliseen skeptisismiin heittäytyminen sen takia, hän sanoi, olisi kuin se, ettei ihminen haluaisi käyttää jalkojaan, koska hänellä ei ole siipiä.