Jossain vaiheessa runotytön elämään ilmestyi angsti. Sehän kuuluu tietenkin asiaan. Silloin pitää kirjoittaa tekstejä pelkän järkyttämisen vuoksi (vaikkei sitä itselleen myönnä), ja käsitellä kaikkein karuimpia aiheita mitä mieleensä saa. Teini-ikäisen suoraviivaisessa maailmankuvassa soveltuvia aiheita olivat tietenkin huumeet, väkivalta ja itsemurha. Mutta joka ainoassa löytämässäni tekstissä nämäkin aiheet ovat jollakin tasolla kauniita - vapautumista, romantiikkaa, elämän jatkumista. Haluan ajatella, että se kertoo jotakin minusta.
Uni
Mä katsoin ylös. Kuin vereen kastetut pumpulinpalat oli pilvet taivaalla tappavan kuuman auringon alla. Alhaalla valkoinen kivi välkehti kuin meri.
-Vettä, mä valehtelin itselleni. Ja hyppäsin. Tuuli humisi mun korvissani.
Mä näin silmissäni vielä punaisen elämänjuovan valuvan pitkin marmoria. Ja sitten mä sain nukahtaa, vihdoin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat erittäin tervetulleita, kiitos!