Pidän minusta sellaisena kuin olin. Ja olen.

Ihastukseni kirjoitti usein vaikeaselkoista kapulakieltä. Hän teki kirjoitus- ja kielioppivirheitä, ja tunsi viehtymystä tekonokkeliin, mutkikkaisiin ilmauksiin. Viimeisen 13 vuoden aikana kapulakieltä on pilkottu haloiksi, mutta kapuloitakin on yhä jäljellä. Kirjoitus- ja kielioppivirheitä teen yhä vaan, joskin melko vähän. Vihaan niiden tekemistä niin paljon, että se on todella naurettavaa. Tekonokkeluus ja mutkien kautta ajatteleminen sen sijaan ovat juurtuneet entistä syvempään, ne ovat huumorintajuni kulmakiviä. Saatan olla aika rasittava ajoittain, mutta uskokaa tai älkää, pidän itsestäni nykyään.

Suvi 17v oli rasittava, nenäkäs ja näsäviisas. Suvi 29v on edelleen niitä kaikkia, mutta on hänessä riittävän monta hyvääkin puolta. Turha kuvitella, että olisin tulevaisuudessakaan itseäni kohtaan armollinen ja hyväksyvä, mutta pidän itsestäni kuitenkin.

Tästä eteenpäin jonkin aikaa aion julkaista iloisesti sekaisin 16-19-vuotiaan runoja ja 25-26-vuotiaan sormiharjoitushaikuja ja -tankoja. Runotyttökerhon kaksi viimeisintä haastettakin odottelee vielä hetkeään.