...ja mitä sitten, jos se ei meitä edes liikuta? osa 3: Nietzsche

Toiseksi viimeinen osa 17-vuotiaan minun tutkielmaa. Miksihän näissä eksistentialismi-osissa ei enää ole opettajan merkintöjä ollenkaan? Harmillista.

Mutta vähän matkan päässä puhui Friedrich Nietzsche sydämelleen näin: "Voiko se olla mahdollista! Tuo vanha viisas mies metsässään ei ole vielä kuullut mitään siitä, että Jumala on kuollut!"

Jumalan hautaaminen oli toki käytännöllistä siksikin, että niin Nietzsche antoi itselleen luvan unohtaa metafysiikan: Jumala, jolla ei ollut alkua, loi maailman ja kuoli pois. Mutta pääasiallisesti sen vaikutus oli kuitenkin eettinen. Kun ei ollut Jumalaa, ei ollut valmista moraaliakaan, vaan ihmisen oli luotava omat sääntönsä, päämääränsä ja hyveensä. Oli luotava jotakin, joka korvaisi kuolleen Jumalan, ja Nietzschen mukaan tämä jokin on yli-ihminen.

Mutta Nietzschen yli-ihmisestä on lähes, tai kenties täysin mahdotonta saada selkeää, kiistatonta kuvaa, johon ei enää olisi mitään lisättävissä ja johon tämä lisäys ei aiheuttaisi ristiriitaa. Monet tosin uskovat sen tehneensä, mutta jokainen näistä monista on eri mieltä monien muiden kanssa, ja oletettavasti myös ainakin joidenkin Nietzschen omien, hillittömän kaaosmaisten, kiihkeän ristiriitaisten tekstien kanssa. Olisi tietysti helppoa sanoa: "hän oli hullu, tämän kirjan kirjoitti hullu mies, se on siis merkityksetön, keskittykäämme hänen aikaisempiin teoksiinsa." Mutta emmekö niin sanoessamme tekisi vääryyttä hänen tosin vaikeasti ymmärrettävälle, mutta ilmiselvälle nerokkuudelleen?

Siispä vielä yhden näkökulman tarjotakseni katson oikeudekseni taluttaa lavalle vielä yhden Nietzschen, ikioman, rakkaan, täysin subjektiivisen Nietzscheni, joka varmasti on asiantuntijalausunnoin kumottavissa.

Ensimmäiseksi on jokainen Nietzschen oppilapsi, yli-ihmisyyttä tavoitteleva yksilö, velvoitettu kärsimään. Fyysistä kärsimystä ja tarkoituksellista itsekidutusta - liikuntavimmaa, paastoja tai yleensäkään kieltäytymistä nautinnoista - Nietzsche ei kuitenkaan siedä. Hänelle tällainen "jalostautuminen" on vain merkki siitä, kuinka surkuhupaisan kieroutuneita modernin yhteiskunnan arvot ovat. Se kärsimys, jota Nietzsche ajaa takaa, on yhteiskunnan halveksunnasta, ylenkatseesta johtuvaa tuskaa, halveksijoihin suuntautunutta, patoutunutta vihaa, tunne siitä, ettei yksilö riitä itselleen. Muiden mielipiteistä hänen ei tulisikaan piitata, ja juuri sen hän kärsiessänsä oppii. Hän oppii pitämään päänsä pystyssä, vaikka muut sanoisivat sen olevan rumaa, julmaa tai moraalitonta. Lisäksi hän ymmärtää itsehillinnän merkityksen, mutta ei kristillisessä "toisen posken kääntämisen" merkityksessä, vaan niin, että negatiiviset tunteet kuuluu ohjata taiteeseen ja ihmisen luontaisen vallanhalun toteuttamiseen.

Vallanhaluunkin todella tarvitaan itsehillintää, sillä vaikka Nietzschen ihannevaltio onkin yli-ihmisen johtama globaali diktatuuri, se ei ole tuhoamisen, hillittömyyksien ja päättömän teurastuksen maailma. Sitäpaitsi ennen valtion hallinnasta unelmoimistakaan on potentiaalisen yli-ihmisen saatava valta itseensä, korvattava kuollut Jumala omassa maailmassaan. Hänen on asetettava päämäärä, luotava elämänsä suurin arvo, jota hän sitten tavoittelee luovuttamatta ja muusta murehtimatta, tosin mahdollisuuksien mukaan muita subjekteja kunnioittaen; rakastetun ollessa päämäärän tiellä hänet on jätettävä, muttei kuitenkaan tapettava. Mutta jos tappaminen todella näyttää pitkällisen harkinnan jälkeenkin ainoalta tavalta raivata päämäärän saavuttamisen kannalta kiusallinen ihminen tieltä, jopa sekin on vahvalle yksilölle, herraihmiselle, sallittua. Sitä pelkoa ei ole, että tällaisen oikeuden antaminen johtaisi laajamuotoiseen tuhoamisaaltoon, sillä herraihmisiä on väestöstä hyvin pieni osa. Lähes kaikki ovat orjaihmisiä, laumamoraalin omaavia, perinteisiä eettisiä sääntöjä sen enempiä epäilemättä noudattavia lampaita. Kaikilla heilläkin on tosin periaatteessa mahdollisuus kasvaa yli-ihmisiksi, mutta koska he ovat heikkoja, toisistaan äärimmäisen riippuvaisia, säälittäviä olentoja, se on käytännössä miltei mahdotonta. Ainakin olettaen, ettei muu lauma yllättäen käänny heitä vastaan.