Mitä voimme tietää todellisuudesta, osa 3: Berkeley

Lisää lukion toisella luokalla kirjoittamaani filosofian tutkielmaa. Sinisellä kursiivilla merkitty on oma myöhempi marginaalimuistiinpanoni.

Mutta sitten kuvaan astui George Berkeley, joka huomasi ajattelussa perusvirheen. Oli sanottu: "omena on punainen", vaikka olisi tullut sanoa: "punainen on omena." Todellisuus on havaintomme, ei se mitä havaitsemme (sanoi Berkeley) Oli oletettu, että näemme omenan, joka sitten osoittautuu tietyn väriseksi, muotoiseksi ja makuiseksi, mutta Berkeley huomasi, että todellisuudessa havaitsemme jotakin, joka on punaista ja pyöreähköä ja maistuu happamalta, ja toteamme, että näiden havaintojen summaa olemme kuulleet kutsuttavan nimellä omena. Toisin sanoen on oletettu, että on jokin varsinainen "omenuus", johon on liittynyt tiettyjä ominaisuuksia, mutta Berkeleyn mukaan havainnoistamme riippumatonta "omenuutta" ei olekaan.
"Hyvä on", voisi Locke naurahtaa, "mutta sitten on toki oltava myös jotakin, jonkinlainen koukku, johon nämä ominaisuudet ripustautuvat; on oltava substanssi." Berkeleytä tämä ajatus huvitti. Hän halusi tietää, millainen tämä substanssi olisi. Jos se ei olisi minkäänlainen, toisin sanoen sillä ei olisi mitään ominaisuuksia, edes ulottuvaisuutta, miten siihen voisi mitään ripustaa? Toisaalta, jos se olisi ulottuvainen, pitäisi taas olla uusi ulottuvainen substanssi, johon ensimmäisen substanssin ulottuvaisuus ripustautuisi, ja niin edelleen. Silti Berkeley lupasi uskoa substanssin olemassaoloon, jos joku sen hänelle näyttäisi. Mutta vaikka hänen eteensä olisi kantanut tonneittain tavaraa, hän olisi sanonut, että siinä on paljon esineitä, vaikuttava määrä tosin, mutta ei vieläkään jälkeäkään substanssista.
Kuitenkin Berkeleylläkin oli todellisuus, ei minkäänlaista materiaalista maailmaa, mutta hänen mielessään olevien ideoiden, aistihavaintojen summien, kokonaisuus. Hänestä siis kaikki todellinen oli ideoita järjellisen subjektin ajatuksissa. Siten mitään kaikkien järjellisten havainnoinnin ulkopuolista ei hänen mielestään voinut olla olemassa.
Tästä voisi helposti päätellä, että koko maailma on pelkkä jonkin ajattelevan päähänpisto, puhtaasti kuvitelmaa. Näin Berkeley ei sitä silti nähnyt. Emmehän, vaikka kuinka haluaisimme, pysty niin kuvittelemalla leijumaan ilmassa tai saa kiveä kellumaan. On siis oltava jonkinlaisia luonnonlakeja, jotka pitävät meidät maassa ja saavat kiven uppoamaan. Mutta jotta nämä luonnonlait olisivat olemassa, jonkin ajattelevan on niitä jatkuvasti havainnoitava! Emmekö siis voisi lopettaa niiden havainnoinnin ja päästä sittenkin lentämään? Emme, vastasi Berkeley, ja talutti estradille jumalan. Tämä herra tässä, hän sanoi, havainnoi koko ajan kaikkea, ja siksi maailmamme ei sittenkään ole irrationaalinen sekasotku.